Taloyhtiöiltä edellytetään yhä enemmän vastuullisia toimintatapoja. Kiinteistöjen energiatehokkuuden ja ylläpidon lisäksi huomiota kiinnitetään myös muihin hankittaviin palveluihin, kuten siivoukseen. Joutsenmerkki tarjoaa taloyhtiöille riippumattoman tavan tunnistaa palvelu, jonka ympäristövaikutuksia ja laatua arvioidaan ennalta määriteltyjen kriteerien perusteella.
”Joutsenmerkistä tulevat monelle ensimmäisenä mieleen puhdistusaineet ja ympäristöasiat. Siivouspalveluissa merkki kuitenkin kattaa paljon muutakin. Joutsenmerkin kriteereissä huomioidaan muun muassa käytettävät työmenetelmät, laadunhallinta, henkilöstön osaaminen sekä toiminnan jatkuva kehittäminen”, kertoo PHM Suomen siivousliiketoiminnasta vastaava Riikka Koukkumäki.
Joutsenmerkittyjä siivouspalveluja on ollut taloyhtiömarkkinassa tarjolla melko rajallisesti. PHM Askin saama Joutsenmerkki kasvattaa ympäristömerkityn taloyhtiösiivouksen tarjontaa merkittävästi Suomessa.
”Ympäristömerkityn siivouksen valitseminen on nyt helpompaa kuin koskaan, kun PHM Aski tuo Joutsenmerkityn vaihtoehdon taloyhtiöiden saataville kymmenillä uusilla paikkakunnilla. Suuri osa suomalaisista tekee jo arjen ympäristötekoja Joutsenmerkin avulla ja myös taloyhtiöt voivat vaikuttaa valinnoillaan. Siksi ympäristömerkityn tarjonnan kasvu on aina hieno uutinen”, Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen sanoo.
Joutsenmerkityssä PHM Aski -palvelussa vaatimukset koskevat muun muassa käytettäviä menetelmiä, puhdistusaineita, laadunhallintaa ja toiminnan kehittämistä. Taloyhtiöille merkintä tarjoaa varmuuden siitä, että palvelu toteutetaan riippumattomasti ja ennalta määritettyjen vaatimusten mukaisesti.
Keskustellaanko taloyhtiönne siivouksesta? Jos haluat kuulla lisää Joutsenmerkitystä PHM Aski -palvelusta tai arvioida nykyisen siivousratkaisunne toimivuutta, autamme mielellämme.


